Aallonmurtajat

Luku Kolme

LUKU KOLME

Linn

Heti kun Linn on ajatellut sen ajatuksen, tuntuu siltä kuin keho ottaisi ohjat. Se tietää tarkalleen, minkä talon luo hänen pitää seuraavaksi mennä.

Minä haluan sen, mitä heillä on.

Lämmin tunne valtaa Linnin. Hänellä ei ole suhdetta. Hänellä ei oikeastaan ole ikinä ollut pitkää aikuista suhdetta. Vain sarja lyhyitä, epäonnistuneita yritelmiä ja hikisiä, vain puolittaista tyydytystä tuoneita seksitreffejä. Onko Linn ikinä ollut edes rakastunut?

Jokin alkaa liikehtiä hennosti vatsan ja rinnan välillä. Ihan kuin siellä asuisi pieni eläin, joka on juuri keksinyt haluavansa tanssia.

Linn kääntyy polulle päästäkseen metsän toiselle puolelle. Kävelymatka on suunnilleen puolitoista kilometriä. Maa tuntuu pehmeältä jalkojen alla. Tottelevaiselta. Se antaa aavistuksen periksi hänen askeltensa alla. Maasta nousee nukkuvan metsän täyteläinen tuoksu. Sammalta, multaa ja kuivia lehtiä. Ne rahisevat. Oikealla puolella olevassa vesakossa jokin ottaa äkkilähdön ja katoaa pimeyteen. Linn nopeuttaa askeliaan. Metsässä kuulemma riittää villisikoja, mutta Linn ei ole koskaan nähnyt yhtään. Hän miettii, ovatko ne tuolla pimeässä häntä piilossa. Kyyristelevät ja pidättävät hengitystään, kunnes Linn on kulkenut ohi? Mänty huojuu tuulessa ja sen runko natisee. On todellakin pilkkosen pimeää. Mutta Linn on näkevinään kauempana edessä valoa, ja seuraa sitä kuin majakkaa.

Vartin päästä hän pääsee perille. Metsäpolku levenee ja johtaa soratielle. Täällä on yksi ainoa talo, syrjäinen ja kauniisti puiden lomaan peitelty. Lähin naapuritalo on parinsadan metrin päässä, metsä ympäröi taloa kolmelta puolelta. Valo, jota Linn seurasi, tulee patinoituneen vihreästä puutarhalyhdystä, joka on aina päällä öisin. Kun Linn näkee, että olohuoneessakin on valot, hänen sydämensä lyö ylimääräisen lyönnin.

Hän on hereillä.

Hänen nimensä on Elena. Linn on selvittänyt nimen osoitteen avulla Enirosta. Elena Covaci. Totta kai Linn on etsinyt naisen nimen. Hänessä on jotain, mikä ei jätä Linniä rauhaan. Siitä asti kun Linn näki naisen ensi kerran, tämä on sädehtinyt hänen verkkokalvollaan.

Linn toivoo, että nainen istuisi pianon ääressä. Toisinaan Elena istuu siinä, kun ei saa unta, kädessään lasi viiniä, soittaen haikean kauniita kappaleita. Hän ei koskaan laula. Kuuntelee vain omaa soittoaan silmät puoliksi kiinni.

Linn ei yhtään tiedä, miksi Elenalla on häneen sellainen vaikutus. Hän on paljon Linniä vanhempi. Viisikymmentäkahdeksan. Vain kaksi vuotta nuorempi kuin Linnin äiti. Sitä ei ollut kovin vaikea saada selville. Mutta Elena näyttää vahvalta ja elinvoimaiselta. Tyylikkäältä, paremman sanavalinnan puutteessa. Muutaman kerran Linn on nähnyt Elenan vaihtavan työvaatteensa pois. Hän on toimitusjohtaja ja käyttää tiukan virallisia pukuja. Voima-asuja. Korkokenkiä. Kalliita paitapuseroita. Lantiolta istuvia kynähameita. Elena muistuttaa näyttelijä Lena Olinia. Hänen pitkät, ruskeat kiharansa lainehtivat hartioiden yli ja ulottuvat lapaluiden alapuolelle. Silmien yläpuolella ja ohimoilla on harmaita raitoja. Hänen sinivihreät silmänsä ovat intensiiviset. Älykkäät. Ja hänen suunsa. Se on leveä ja kaunis.

Toisinaan Elena hymyilee itsekseen istuessaan pianon ääressä, syventyneenä musiikkiin. Se saa Linnin aina haukkomaan henkeään katkonaisesti ja vasten tahtoaan. Hän haluaisi istua Elenan vieressä pianojakkaralla kuuntelemassa tämän soittoa ja siemailemassa samaa kallista viiniä. Linn haluaa Elenan ottavan häntä kädestä ja ohjaavan hänet makuuhuoneeseen. Hän haluaa, että Elena antaisi hänen hyväillä kalliit vaatteensa pois yksitellen, Linnin katseen leikitellessä hänen kehollaan.

Linnin kurkkua alkaa kuristaa ja hän selvittää sitä niin hiljaa kuin pystyy hiipiessään ikkunan luo. Mutta kun hän näkee Elenan, tuntuu kuin hän jäätyisi paikoilleen. Kehossa kiertävä veri, joka sai hänen vartalonsa kuumenemaan, tekee suonissa äkkipysähdyksen. Juuri siltä se tuntuu. Ja siltä kuin hän putoaisi.

Elena istuu olohuoneen sohvalla verkkareissa ja T-paidassa, tukka sotkuisella nutturalla niskassa. Hän on aivan yhtä kaunis kuin aina ennenkin, mutta hän istuu hiljaa paikoillaan kristallinen lasi kädessään. Hänen edessään pöydällä on avattu pullo tummaa rommia. Elena pitelee lasia leukaansa vasten, ja hänen poskensa ovat märät. Suuret, painavat kyynelet valuvat hitaasti kasvoja pitkin alas, pysähtyvät hetkeksi leukalinjan tienoille ja putoilevat hänen syliinsä.

Miksi hän on niin surullinen?

Linn on nähnyt Elenan tällaisena pari kertaa ennenkin, ja hän tulee melkein hulluksi, kun ei tiedä, mikä Elenaa niin satuttaa. Sillä vaikka näky on tyyni ja rauhallinen, niin on selvää, että Elena tuntee olonsa toivottomaksi. Hän juo ison kulauksen, ja Linn odottaa hänen irvistävän viinan polttaessa hänen kurkkuaan matkalla alas, mutta ei Elena irvistä. Hän vain jatkaa itkemistä hiljaisin, painavin kyynelin.

Kun Linn siirtää painonsa toiselle jalalle, kuiva keppi rasahtaa poikki hänen jalkansa alla. Elena säpsähtää ja katsoo ikkunaan, joten Linn ottaa kaksi askelta taaksepäin ja käpertyy kasaan.

Näkikö hän minut?

Linn ojentaa varovasti niskaansa. Elena on noussut ylös ja on matkalla ikkunalle. Suoraan Linniä kohti. Linn syöksyy puutarhan läpi niin hiljaa kuin vain voi, pitäytyy puutarhalyhdyn loisteen ulkopuolella, ja palaa yksinäisyyteensä sydän pamppaillen.