Neljäs aalto

Luku kaksi

LUKU KAKSI

Leonora

Pulttilukko otti viime kerran jälkeen osumaa. Punapistetähtäin meni aivan vinksalleen, joten nyt se pitää koota uudelleen ja ampua ase kunnolla sisään, ennen kuin siihen voi taas luottaa. Leonora ottaa kiväärin käteensä punavalkoiselta vahakankaalta ja kurkistaa piippuun takaapäin. Tähtäin lojuu pöydällä pehmeän ja ruttuisen salakuljetetun Marlboro-pakkauksen vieressä. Tummanruskea lasipullo, jossa on aseöljyä, seisoo puhdistussprayn vieressä, jossa on ruutia poistavaa ainetta. Hyvä asehuolto on kaiken A ja O, sen tietävät kaikki.

Ulkona aurinko on laskemaisillaan. Tilaa ympäröivillä pelloilla fasaanit, rusakot ja ketut valmistautuvat aktiivisempaan vuorokaudenaikaansa, kun taas ihmiset alkavat rauhoittua pitkän päivän jälkeen. Rapsi on alkanut kukkia tänä vuonna epätavallisen aikaisin, ja se loistaa kirkkaankeltaisena illan hämärässä. Se saa koko alueen tuoksumaan makean kesäiseltä. Kun rapsi korjataan, pikkiriikkiset, mustat hyönteiset tulevat valtaamaan koko tilan. Juuri nyt ärsytystä aiheuttavat lähinnä hyttyset.

Leonora, tai Leo, kuten häntä kutsutaan, raapii poissaolevana punaista paukamaa kyynärvarressaan, kostuttaa pellavalapun reilusti öljyllä ja asettaa sen pitkän metallisen tikun päähän, joka on erityisesti suunniteltu kiväärin mittoihin. Sen jälkeen hän työntää sen aseen piippuun takaapäin. Piipunsuu on aseen herkin osa, siellä syntynyt vaurio voi aiheuttaa monenlaista vahinkoa. Vähän kuten ihmisilläkin.

Miehet ovat ihan okei, kunhan he tulevat takaapäin eikä heitä joudu katselemaan, Leonora ajattelee ja virnistää. Pillu kestää paskiaisia. Se saattaa vähän innostuakin niistä. Mutta jos ne päästää etupuolelle, päähän ja sydämeen, niin ne aiheuttavat vain vahinkoa. Sekin on yleisesti tiedossa.

Sillä välin kun Leonora antaa öljyn vaikuttaa vartin ajan, hän hyräilee vanhaa kehtolaulua, jonka sanat on unohtanut. Sen jälkeen hän vaihtaa metallitikun päässä olleen pellavalapun pronssiharjaan ja työntää sen kaksikymmentä kertaa rauhallisesti piipun päästä toiseen, aivan kuten hänen äitinsä hänelle kerran opetti. Sen jälkeen on aika pyyhkiä jäämät pois. Kun Leonora toteaa, että piippu on kunnolla puhdistettu syövyttävistä ruudinjäämistä, ja käytettyään kuparia irrottavaa ainetta, hän vaihtaa nailonharjaan, joka saa puhdistaa piipun, ennen kuin hän viimeistelee työnsä kuivilla pellavalapuilla ja ohuella öljykerroksella.

Paljon Leonoraa nuorempi nainen astuu keittiöön. Tukevat kengät saavat lattialaudat vikisemään. Nuori nainen nyrpistää nenäänsä.

”Hyi hitto, mikä lemu”, nainen sanoo ja asettaa hopeanvärisen pistoolin pöydälle. Se on PHX Phoenix Redback Ultralight 9x19 mm, ja sen aselippaaseen mahtuu seitsemäntoista luotia.

Leonora nyökkää rauhallisesti, eikä irrota katsettaan kivääristä. ”Ammoniakkia. Se irrottaa kuparia. Jo oli aikakin.”

Nuorempi nainen istuu alas Leonoraa vastapäätä ja seuraa tämän pehmeitä ja tottuneita liikkeitä. ”Minunkin pitää opetella tuo”, nainen sanoo ja osoittaa Leon käsiä tämän kiinnittäessä punapistetähtäintä kivääriin järjestelmällisin liikkein. ”Ja nyt tuo kai pitää taas ampua sisään, ennen kuin voi luottaa siihen, että se ampuu sinne minne pitääkin?”

”Ehdottomasti”, sanoo kolmas, raskaana oleva nainen, joka ilmestyy oviaukkoon. ”Malmössä ei kyllä ole ollut tänä vuonna kovin vaikea osua maaliin.”

Kaikki kolme nauravat hämärän laskeutuessa ulkona nopeasti.