Kaikki mikä on oikeaa ja puhdasta

Luku 5

LUKU 5

Jill Dale todisti ties kuinka monetta kertaa valtataistelua, jota Gabriella ja Marielle kävivät hänen nähtensä. Hänen kaksi lähintä ystäväänsä eivät olleet haudanneet sotakirvestä edes väliaikaisesti, vaikka oli jouluaatto, vaan Jill istui jälleen kerran paraatipaikalla ja osallistui kohtaukseen, joka oli enemmän tai vähemmän kuin suoraan jostain The Real Housewives -sarjasta. Hän oli lopen kyllästynyt kaksikon sananvaihtoon, hänen oli pakko myöntää se, mutta osa hänestä ei kuitenkaan halunnut toisten lopettavan. Gabriellan ja Mariellen jatkuva kilpailu oli odottamatta tarjonnut Jillille vaikutusvaltaa, joka oli hänelle uutta. Hän ei olisi koskaan yhtä kaunis tai rikas kuin toiset, mutta se tosiasia, että toiset kilpailivat myös hänen ystävyydestään, toi hänelle valtaa, jollaista hänellä ei ollut ollut ennen kuin Marielle oli tullut kuvaan mukaan.

Ennen kuin oli tavannut Mariellen, Gabriellan veljellä Tobiaksella oli ollut vain joitain epäonnisia suhteita lähinnä naimisissa olleiden tai psykopaattisten naisten kanssa. Sen sijaan Tobias oli ollut vakituinen kolmas pyörä Gabriellan ja Fredrikin avioliitossa. Mutta sitten Tobias oli löytänyt Mariellen Tinderistä, ja ennen kuin kukaan oli ehtinyt silmäänsä räpäyttää, Marielle oli muuttanut Vimmerbyhyn. Marielle oli tullut raskaaksi suhteellisen pian, ja Mariellen ja Tobiaksen kaksoset Vincent ja Vendela olivat ehtineet täyttää jo kolme vuotta. Gabriellan ja Fredrikin tytär Liv oli viisivuotias, kun taas Jill oli saanut lapsia paljon ystäviään aikaisemmin. Hänen ja Olavin esikoispoika Adrian oli tullut maailmaan jo, kun Jill oli ollut kaksikymmentäneljä, ja August oli syntynyt neljä vuotta myöhemmin. Adrian oli nyt kymmenen, ja tämän pikkuveli oli täyttänyt kuusi.

Jill oli samanikäinen kuin Gabriella ja Tobias, ja he olivat olleet samalla luokalla jo esikoulussa, vaikka hän oli tutustunut Gabriellaan kunnolla vasta lukiossa. Olav ja Fredrik olivat molemmat muutaman vuoden heitä vanhempia, kun taas Marielle oli kolme vuotta nuorempi. Ne kolme vuotta häiritsivät Gabriellaa, Jill tiesi sen.

Jill oli jo tottunut elämään Gabriellan varjossa. Tilanne oli ollut samanlainen lukion viimeisestä vuodesta lähtien, jolloin heistä oli tullut ystäviä. Gabriella ja Tobias olivat muuttaneet pois kotoa kahdensantoistavuotiaina, ja jos Jillin tiedot pitivät paikkansa, kumpikaan ei ollut puhunut Jehovan todistajiin kuuluvien vanhempiensa kanssa sen koommin. Lukion viimeisenä vuotena ennen ylioppilaaksipääsyä Gabriella oli puhjennut kukkaan. Hiljaisesta ja mitään puhumattomasta tytöstä oli tullut näkyvä ja kuuluva, ja lisäksi tämä oli yhtäkkiä uhkunut kauneutta, jota kukaan ei ollut aikaisemmin huomannut.

Tänäänkin Gabriella oli kaunis, Jill ajatteli ja loi katseen parhaaseen ystäväänsä, joka siisti täyttä vauhtia pöytää riisipuuroa ja kinkunsiivuja sisältäneen ruokailun jälkeen. Gabriellalla oli pitkät ja paksut, lämpimän punaruskeat hiukset ja suuret, vihreät silmät, joita kehystivät tuuheat, mustat silmäripset. Gabriella oli myös aina ruskettunut vuodenajasta riippumatta. Lisäksi hänellä oli hyvin treenattu, mutta silti täyteläinen vartalo, jossa kurvit olivat kohdallaan.

Oli vaikea sanoa, kumpi oli kauniimpi, Gabriella vai Marielle, sillä he olivat aivan erinäköiset ja heidän kauneutensa ilmeni aivan eri tavalla. Gabriella oli lyhyt, kun taas Marielle oli pitkä ja hoikka, ja tällä oli loputtoman pitkät sääret ja isot silikonirinnat. Mariellella oli lyhyt, vaalea paašikampaus ja kauniit, siniset silmät. Myös hän oli hyvin treenattu ja aina ruskettunut.

Jillin oli vaikea olla tuntematta itseään harmaavarpuseksi kälysten rinnalla, vaikka hän tiesi, ettei hänen omassa ulkonäössäänkään ollut mitään isompaa vikaa. Hänellä oli puolipitkät, ruskeat hiukset, selkeät piirteet ja sievä vartalo. Hän oli nätti, mutta ei kaunis, kuten Gabriella, tai aistikas, kuten Marielle.

Ei ollut kovinkaan vaikea arvata, miksi Gabriella oli ihastunut Fredrikiin. Tummine kiharoineen ja oliivinruskeine ihoineen Fredrik oli kuin suoraan jostain mainoskuvasta. Komeudestaan huolimatta Fredrik ei kuitenkaan ollut mitään Tobiakseen verrattuna. Tobiakseen, jolla oli tummanruskeat hiukset, intensiivisen jäänsiniset silmät ja kookas, lihaksikas vartalo. Jo yläasteajoista lähtien, kun Tobias oli alkanut kulkea luokan poikien kanssa eikä ollut liikkunut enää vain seurakuntanuorten kanssa, Jill oli ollut salaa rakastunut tähän. Niin onnessaan kuin hän oli ollutkin siitä, että Gabriella oli valinnut hänet ystäväkseen, niin vähintään yhtä innokkaasti hän oli odottanut mahdollisuutta päästä lähemmäs Gabriellan kaksosveljeä. Jill ja Tobias olivat pussailleet kiihkeästi ylioppilasiltanaan, mutta Jillin tähänastisen elämän onnellisin hetki ei ollut näyttänyt olleen sitä Tobiakselle. Poika ei ollut vastannut hänen moniin soittoihinsa, vaan ollut kuin mitään ei olisi tapahtunut.

Muutaman vuoden kuluttua Jill oli pakottanut itsensä jatkamaan eteenpäin. Hän oli tavannut seuramatkalla Olavin, joka oli norjalainen ja arkisemman näköinen tuhkanvaaleine hiuksineen ja selkeine piirteineen, ja pian Jill oli tullut raskaaksi. Olav sopi hänelle paremmin, hän tiesi sen. Heissä oli enemmän samaa. He olivat kilttejä ja mukavannäköisiä, mutta silti melko tavallisia ja vaatimattomia, toisin kuin muut neljä. Toki Jill rakasti Olavia, mutta hän ei koskaan unohtaisi Tobiaksen huulia omillaan.

”Äiti, minulla ei ole mitään tekemistä”, Adrian nurisi ja kietoi käsivartensa Jillin kaulaan. Vanhin poika roikkui hänessä tavalla, joka kertoi, että tämä oli lopen kyllästynyt.

”Eikö?” Jill vastasi. ”Sinullahan on joululahjoja, joita voit tutkia.”

”Enkö saisi pelata kännykällä?”

Jill vilkaisi Olavia, joka nyökkäsi. Adrian vietti aivan liian paljon aikaa pelaamalla kännykällään tai katselemalla puhelimestaan Youtube-videoita. Ellei poika olisi pelannut sekä jalkapalloa että jääkiekkoa, heidän olisi ollut pakko luoda paljon tiukemmat säännöt, mutta poika liikkui kuitenkin paljon – toisin kuin pikkuveljensä. Tänään he olivat ottaneet Adrianilta kännykän pois ja sanoneet, että pojan pitäisi leikkiä toisten lasten kanssa, vaikka tämä olikin muutaman vuoden näitä vanhempi ja piti näitä aivan liian lapsellisina.

”Hyvä on, puhelimesi on käsilaukussani eteisessä”, Jill lupasi vastahakoisesti.

Kotona Adrianilla ja tämän neljä vuotta nuoremmalla pikkuveljellä Augustilla oli usein seuraa toisistaan, mutta kun kaikki lapset olivat yhdessä, Augustin oli vaikea irrottautua Livistä ja Livin nukeista. Jill oli paremmin kuin hyvin tietoinen siitä, että Fredrikillä ja Tobiaksella oli tapana lohkoa Olaville häijyjä letkautuksia siitä, että August leikki mieluummin nukeilla kuin pelasi jalkapalloa. Myös Gabriella ja Marielle huomauttelivat varovasti, että ehkä Augustin olisi syytä jutella jonkun kanssa.

Ystävien suhtautuminen Augustiin ja Jillin rakkaus poikaansa kohtaan raastoivat Jilliä. Hän valehtelisi, jos väittäisi, ettei pojan poikkeava käytös vaivaisi häntä. Samalla hän tunsi kuitenkin suunnatonta hellyyttä heidän kuusivuotiastaan kohtaan, joka valitsi vanhojen vaatteiden laatikosta aina mekon, kun oli aika pukeutua naamiaisvaatteisiin. Sitä hän ei kuitenkaan ollut koskaan uskaltanut sanoa Gabriellalle ja Mariellelle, koska nämä eivät sitä käsittäisi.

Ystävättäret olivat myös harmitelleet ainakin tuhat kertaa säälivästi sitä, että Jill oli saanut kaksi poikaa eikä lainkaan tyttäriä. He olivat pahoitelleet, kuinka kurjaa oli, ettei hän todennäköisesti koskaan saisi pukea pientä tyttöä kauniisiin vaatteisiin ja letittää tämän hiuksia. Se, että ystävät säälivät häntä, koska tiesivät, että syvällä sisimmässään hän kaipasi tytärtä, oli oma lukunsa, mutta se, että nämä säälivät häntä, koska heidän mielestään Augustissa oli jotain vikaa, oli aivan toinen juttu. Se suututti Jilliä. Kerran hän oli harkinnut ehdottavansa Olaville, että he hankkisivat vielä kolmannen lapsen, vaikka he olivat kahden vaikean raskauden jälkeen olleet yhtä mieltä siitä, että kaksi lasta riitti. Mutta jo pelkkä ajatus Gabriellan ja Mariellen ilmeistä, jos ultraäänessä kävisi ilmi, että Jill odotti kolmatta poikaa, sai hänet unohtamaan ajatuksen. Se ei ollut sen arvoista, varsinkaan hänen kehoaan ajatellen.

Kilinä kertoi, että Fredrik nosteli jo pöytään snapsilaseja ja lukuisia pulloja hyvin varustetusta viinakaapistaan. Jill ymmärsi heti, miksi Olav oli antanut Adrianille niin nopeasti luvan pelata kännykällä. Olav ei halunnut pojan ruikuttavan aikuisten pöydän ääressä, kun oli snapsien aika. Jill ei voinut olla ajattelematta, ettei miesten tarvitsisi juopua nimenomaan jouluaattona. Itse asiassa Jill ei pitänyt lainkaan siitä, että alkoholi näytteli niin suurta osaa joulunvietossa, koska se oli lasten juhla. Hänen mielestään miehet olisivat voineet olla täysin ilman alkoholia. Hän tiesi kuitenkin puhuvansa kuuroille korville, jos hän sanoisi jotakin. Toiset tuntuivat olevan sitä mieltä, ettei ilman alkoholia voinut juhlia, eikä Jill halunnut olla se, joka valittaisi ja pilaisi tunnelman.

Ilta päättyisi samalla tavalla kuin yleensä muulloinkin. Lapset nukahtaisivat lopulta silkasta uupumuksesta, kun sokerihumala olisi haihtunut ja uudet lelut olisivat menettäneet viehätyksensä. Kaikki oli jo valmista. Gabriella oli levittänyt patjoja vieri viereen yläkerran televisiohuoneen lattialle. Sen jälkeen juhlat pääsisivät kunnolla alkuun. Gabriella ja Marielle alkaisivat hössöttää aivan liian monen viinilasillisen jälkeen, ja Jill joutuisi kuuntelemaan toisten kinastelua. Miehet puolestaan joisivat Fredrikin sekoittelemia, aivan liian väkeviä drinkkejä ja juttelisivat niin lujalla äänellä, että joku lapsista heräisi. Joka kerta kun mieskolmikko sai alkoholia, heistä näytti tulevan alfauroksia, jotka luulivat olevansa maailman vahvimpia.

Mutta ensin he katselisivat Svenssonit-komediasarjan joulujakson. Jill ei ymmärtänyt, miksi kaikkien mielestä se piti katsoa joka vuosi, vaikka he osasivat sen ulkoa.

”Toivottavasti lapset nukahtavat pian”, Fredrik sanoi ja virnisti Jillille kuin olisi lukenut hänen ajatuksensa.

”Äsh, he pärjäävät kyllä keskenään”, Tobias tokaisi.

Hän näytti unohtaneen hetkeksi, että hänen kaksosensa olivat vasta kolmevuotiaita eivätkä todellakaan pärjänneet omin päin.

”Minä haen laatikon jääkaapista!” Gabriella ilmoitti ja katosi keittiöön. Kohta hän tuli takaisin mukanaan hanapakkauksellinen jääkylmää valkoviiniä.

”Oliko Adrianilla tylsää?” Fredrik kysyi käännyttyään Jillin puoleen. ”Panenko elokuvan pyörimään yläkerran elokuvahuoneeseen?”

”Tee se vasta Svenssoneiden jälkeen”, Marielle vastasi Jillin sijaan. ”Lapsetkin haluavat katsella sen. Sen jälkeen voit hyvin panna elokuvan pyörimään, niin lapset nukahtavat siihen.”

Jill nyökkäsi sävyisästi, ei hänellä ollut tarvetta hangoitella vastaan. Silti hän mietti, kuinka usein tässä seurueessa kävi niin, että vastaaja oli aivan joku muu kuin se, jolta oli kysytty.

”Ehkä Adrian ei niinkään pidä siitä…”, Fredrik jatkoi ja näytti siltä kuin miettisi, miten muotoilisi asiansa loppuun. ”Tarkoitan, että hän on hiukan vanhempi kuin muut.”

”Eikä ole kovinkaan mukavaa leikkiä tyttöjen kanssa”, Tobias huomautti. ”Livin ja Augustin siis.”

Fredrik ja Tobias purskahtivat yhtä aikaa nauraa hohottamaan, minkä takia he eivät pystyneet istumaan suorana tuoleissaan. Nauru huokui omahyväisyyttä ja halveksuntaa. Silmänurkastaan Jill näki vieressään istuvan Olavin. Tämä näytti vaivautuneelta. Jillistä tuntui, että Olav loukkaantui Fredrikin ja Tobiaksen letkautuksista enemmän kuin hän Gabriellan ja Mariellen ilkeyksistä. Olavista tuntui varmasti vielä pahemmalta kuin Jillistä, kun toiset pilailivat Augustin kustannuksella. Hän ei yllättyisi, jos hänen miehensä ottaisi piikit epäsuorana arvosteluna omaa miehisyyttään kohtaan. Tarkoitushan oli vihjata, että Olav oli kasvattanut pojan, joka käyttäytyi kuin tyttö.

Gabriella ja Marielle hihittivät hiljaa. Kummallista, miten nuo kaksi arkkivihollista saattoivat pieneksi hetkeksi yhtyä ilonpitoon nöyryyttääkseen Jilliä. Jill tiesi kuitenkin, että se oli vain väliaikaista. Pian järjestys palaisi, ja hän olisi taas paikallaan toisten välissä.

Pienen jännittyneen hetken jälkeen Olav yhtyi nauruun. Oli parempi lähteä mukaan kuin latistaa tunnelmaa. Jill oli myös tottunut piilottamaan omat loukatut tunteensa ryhmän hyvinvoinnin puolesta.

Jill työnsi vaivautuneisuuden tunteen syrjään ennen kuin pakotti suupielensä kohoamaan.