Luku 4
636 Words
LUKU 4
William Johnson puki ylleen untuvatakin ja talvisaappaat, kiskaisi myssyn niin syvälle päähänsä kuin mahdollista ja pujotti paksut lapaset käteensä ennen kuin avasi ulko-oven ja astahti vanhempiensa lumiseen pihaan.
Ulkona oli pimeää, mutta katulamput ja lumi valaisivat hämärtynyttä iltaa jonkin verran.
Hän katsoi ympärilleen. Oven ja valkoisessa aidassa olevan, kadulle johtavan portin väliin oli luotu polku. Myös autotalliin johtava pihatie oli todennäköisesti kolattu tänä aamuna, mutta sitä tuskin enää huomasi, koska lunta oli pyryttänyt koko päivän.
Syötyään joululounaan kahdestaan William ja Josephine olivat kävelleet Williamin vanhemmille. Tällaisessa säässä autolla lähteminen olisi vaatinut kauheasti töitä, kun matka heidän vuokraamastaan talosta Båtmansbackenilta vanhempien luo Smedjegatanille vei jalan vain kymmenisen minuuttia. James ja Sara, jotka hekin asuivat lähistöllä, olivat myös tulleet kävellen. William oli nähnyt keittiön ikkunasta, miten Sara oli vetänyt haltioitunutta Theodoria pulkassa, kun taas James oli kävellyt muutaman askelen päässä toisten takana. Lumipyrystä huolimatta Jamesin katse oli tuttuun tapaan liimautunut puhelimeen.
Portista päästyään William kääntyi oikealle ja lähti tarpomaan lumessa. Hänen ohittamissaan ikkunoissa paloi adventtikynttelikköjä ja joulutähtiä, ja vaikka muutama talo oli pimeänä, muissa oli joulunvietto ylimmillään. Hän mietti itsekseen, millaista kadun varren kodeissa oli, millaista muilla perheillä oli. Vietettiinkö niissä sellaisia kodikkaita jouluja kuin elokuvissa? Hän tiesi, että hänen ajatuksensa olivat naurettavia, sillä oli selvä, etteivät kaikkien muidenkaan asiat olleet hyvin. Oli vain helppo kuvitella niin. Kurkistellessaan sisään kaikista kutsuvista ikkunoista, joista näkyi elävä tuli ja yhteen kokoontuneita ihmisiä, hän huomasi väkisinkin kadehtivansa heitä.
Käännyttyään oikealle Bondebygatanille hän näki Jamesin. Pikkuveli kulki keskellä katua edestakaisin lumessa. Missään ei näkynyt ainoatakaan autoa eikä myöskään yhtä ainoaa ihmistä. Jossain lähistöllä paukahti ovi, mutta William ei nähnyt kenenkään tulevan kadulle.
”Mitä sinä täällä ulkona teet? Nythän on hiton kylmä”, hän kysyi.
Hän hytisi tahallaan osoittaakseen, miten typerää oli lähteä ulos tällaisessa säässä, kun he olisivat voineet istua tulisijan ääressä vanhempiensa olohuoneessa.
”En mitään”, James vastasi yrmeästi.
”Olen hemmetin kyllästynyt tähän. Me kaikki olemme.”
William veikkasi näyttävänsä yhtä yllättyneeltä kuin Jameskin. Hän ei ollut suunnitellut sanomisiaan, sanat olivat vain pulpahtaneet hänen suustaan.
”Mitä?” James hämmästeli.
”Saat tehdä elämälläsi, mitä haluat”, William jatkoi. ”Minä en välitä siitä enkä arvostele sitä mitenkään. Mutta kun näen, miten kohtelet sekä Saraa että Theodoria, en vain voi pitää suutani kiinni. Ellet halua olla enää yhdessä Saran kanssa, sinun täytyy päättää suhteenne, mutta muista kantaa vastuusi. Te kaksi olette saattaneet lapsen tähän maailmaan.”
”Luulet tietäväsi niin pirun paljon kaikesta, vaikka sinun lapsesi ei ole vielä edes syntynyt”, James tokaisi äänellä, joka huokui halveksuntaa. ”Eivät asiat välttämättä niin vain selviä.”
Williamin täytyi tehdä hurjasti töitä hillitäkseen raivonsa. Veljen sanat kuulostivat tavattoman ilkeiltä ja tunteettomilta, mutta hän tiesi, ettei niistä kannattanut ottaa itseensä ja loukkaantua.
”Voit yrittää loukata minua, jos haluat, mutta ei haukkusi enää tee haavaa”, hän vastasi tyynesti. ”Minä en ota itseeni sanoistasi, mutta me emme voi jatkaa tällä tavalla. Isä ja äiti…”
”Isä ja äiti?” James keskeytti ärtyneenä. ”Olet aina ollut heidän puolellaan, olet heidän pieni kultapoikansa, heidän lellikkinsä. Minä en hitto vieköön edes tiedä, mitä minä tässä perheessä teen.”
”Me olemme tehneet kaikkemme auttaaksemme sinua. Mutta miten me voisimme onnistua siinä, kun et koskaan sano mitään etkä halua ottaa apua vastaan?” William huusi. ”Kiusaat meitä muita koko ajan kaikilla hemmetin hairahduksillasi. Ellet ole tehnyt jotain laitonta, niin olet ostanut talon, johon sinulla ei ole varaa, tai hankkinut lapsen, josta et pidä huolta.”
Ensin James näytti siltä, että karjahtaisi jotain purevaa, mutta sitten hän vaikenikin täysin. Yhtäkkiä hänen koko olemuksensa muuttui. Hänen suora ja jännittynyt selkänsä lysähti kasaan, ja näytti siltä kuin hän vajoaisi lumeen.
”Olen saattanut yhden naisen raskaaksi”, hän sanoi yhtäkkiä.
William toivoi kuulleensa väärin.
”Yhden naisen? Siis jonkun muun kuin Saran?”
James nyökkäsi.
- Writer
