LUKU 39
Rebecca oli ollut murtumaisillaan, kun hän oli lopulta kyennyt nostelemaan ruokakassit auton tavaratilaan ja sulkenut kuljettajanpuoleisen oven. Hän oli istunut pitkään paikallaan ja keskittynyt hengittämään. Hän oli tehnyt kaikkensa välttyäkseen paniikkikohtaukselta keskellä kaupungin suurimman ruokakaupan pysäköintialuetta.
Onnekseen hänestä tuntui, ettei kukaan ollut nähnyt häntä, ja kymmenen minuutin kuluttua hän onnistui kokoamaan itsensä niin, että hän pystyi ajamaan pois. Muistikuvat päivästä kauan sitten pyörivät hänen päässään koko kotimatkan ajan. Ne valtasivat hänet toisin kuin koskaan ennen, niistä tuli yhtä hänen kanssaan. Syyllisyys teki yhä niin kipeää, että hän tuskin kesti sitä. Hän ei kiinnittänyt pienintäkään huomiota vihreisiin niittyihin ja komeisiin puihin t
