LUKU 21
Televisiossa oli menossa uutisaamu, kun Josephine istahti sohvalle teekuppi kädessään. Tyytyväisenä hän koukisti jalat takapuolensa alle ja nautti rauhallisesta hetkestä. Eilisillan ja yön aikana syntynyttä ajatusta oli vaikea määritellä, mutta hän epäili, että se liittyi onneen. Toki hän oli monta kertaa kokenut itsensä tyytyväiseksi. Hän oli tulkinnut rinnassa tuntuneen poreilun tai vatsassa viipyneen levollisen rauhan silkaksi onneksi. Hän ei kuitenkaan kuulunut niihin ihmisiin, jotka tunsivat koko ajan voivansa hyvin. Josephine oli aina kantanut sisällään tyhjyydentunnetta, autiota huonetta, jossa yksinäisyys oli käsin kosketeltava.
Hän epäili tietävänsä, miksi asiat olivat niin kuin olivat, miksi hän oli käyttänyt ison osan elämästään etsiäkseen jotain, mitä ei ollut olemass
