LUKU KOLMETOISTA
Moa
”Mene.”
Moa huitoo aseen piipulla kohti vallihautaa. Isä on nostanut ylähuulensa ylös ja paljastanut hampaansa. Tämän katse säteilee vihaa.
”Kuka hitto sinä luulet olevasi?” Isä ei liikahdakaan. Hän seisoo pelkääjän paikan puoleisen oven ulkopuolella ja tuijottaa Moaa tiiviisti. Isä ei katso asetta, ja Moa miettii, johtuuko se siitä, että isä pelkää sitä, vai onko asia päinvastoin. Että hän on niin helvetin täynnä itseään, ettei osaa kuvitella revolverin liittyvän itseensä mitenkään.
”Minä olen se, jolla on ase”, Moa sanoo ja huitoo taas piipulla tehdessään kaikkensa, jota kyynelet eivät sumentaisi hänen näkökenttäänsä.
Isä murahtaa. ”Senkin kuvottava pikku rääpäle. Saat katua tätä koko loppuikäsi.”
Moa epäilee, ettei kyseessä tule olemaan kovin pitkä ajanjakso,
