LUKU KYMMENEN
Linn
Ei, ei kai se kuitenkaan isä voi olla?
Mutta kuka muukaan se olisi? Kirja putosi lattialle, sohvapöydän alle, kun Linn nousi ylös. Hän tallustelee edestakaisinikkunan edessä huolen vallatessa hänen kehonsa kuin kylmä, jähmeästi liikkuva aalto. Djinn, joka on käpertynyt pikkuiseksi turkistyynyksi nojatuoliin, siristelee kirkkaankeltaisia silmiään tyytymättömänä.
Hitto vie, ota rennosti, on jo tosi myöhä, Linn näkee sen ajattelevan.
”Olet oikeassa, lohikäärmesilmä”, Linn sanoo, ja hänen äänensä kuulostaa kimeämmältä kuin hän luuli.
Djinn ei ole taas huomaavinaan Linniä.
Linn yrittää rauhoittua. Ajatella järkevästi. Hän hieroo kämmeniään toisiaan vasten, koska hänen on yhtäkkiä kylmä. Varmasti koko juttu, Matsin soittama puhelu, päivällinen äidin luona ja se tosiasia
