LUKU KAHDEKSAN
Moa
Jotain on tekeillä. Moa tuntee sen koko kehossaan. Tämä ei ole se tavallinen, painostava hiljaisuus. Isä on katsonut Moaa koko illan melkein… odottavaisen näköisenä. Ihan kuin isä tietäisi jonkin salaisuuden ja olisi halkeamaisillaan. Mutta salaisuus ei ole iloinen. Siitä Moa on aivan varma. Nyt hän tietää senkin, miten kamaliin asioihin isä pystyy. Onko nyt Moan vuoro?
Moa seisoo eteisessä hiljaa kuin hiiri, puree huultaan ja yrittää kuulla, missä isä on, omien jyskyttävien sydämenlyöntiensä takaa. Kuulostaa siltä, että isä on olohuoneessa. Moa pystyy näkemään olohuoneen oven, jos hän nojautuu eteenpäin. Onneksi eteisen vaatekaapin ovi avautuu äänettömästi. Isä ei tiedä – niin Moa ainakin uskoo – että Moa tietää, mitä täällä on. Ei kai isä muuten olisi sitä tänne jät
