Silloin - Hotelli Södra berget
838 Words
SILLOIN
Hotelli Södra berget
93 päivää uuteenvuoteen
Adam Berg oli juuri lähtenyt yövuorosta hotelli Södra bergetin vastaanotosta. Yö oli ollut epätavallisen rauhallinen, kukaan asiakkaista ei ollut pyytänyt lisätyynyä tai halunnut tilata huonepalvelusta keskellä yötä, ja siksi Adam oli tavallista väsyneempi. Hänestä oli mukavampaa, kun oli tekemistä, sillä silloin hän pysyi hereillä ja virkeänä.
Hän käveli raikkaaseen syyskuiseen aamuun ja siristi silmiään auringolle matkalla autolle. Aamuvirkut linnut sirkuttivat niin, että korvissa raikui. Kuten tavallista, häntä hirvitti laskeutua alas vuorelta kaupunkiin. Pitkä serpentiinitie ylhäältä vuoren huipulta oli sekä jyrkkä että todella mutkainen. Ylhäältä avautuva näkymä pohjoisen ja eteläisen vuoren välissä siintävän kaupungin ylle oli uskomaton, eikä se koskaan lakkaisi sykähdyttämästä häntä. Vuorelta hän näki punatiilisen Kustaa Aadolfin kirkon, joka kurotti loisteliaasti kohti taivasta, ja Selångersån-joen, joka mutkitteli kaupungin halki ja siltojen alitse ennen kuin laski mereen. Veneet keinuivat vieläkin satamassa ja odottivat, että ne nostettaisiin talven tieltä.
Adam haukotteli ja laittoi radion päälle. Cat Stevensin ”Morning has broken” hersyi kaiuttimista, ja Adam ajatteli äitiään. Se oli ollut äidin lempikappale, ja tämä oli soittanut sitä jatkuvasti. Adam muisti, miten äiti oli yrittänyt opettaa häntä tanssimaan sen tahtiin olohuoneessa. Hän rykäisi ja vaihtoi kanavaa. Hän ei halunnut ajatella sitä, ettei enää koskaan pystyisi puhumaan äitinsä kanssa. Hän siirsi ajatuksensa Nilsiin. Hän näki mielessään pojan pyöreät kasvot ja tämän kiharat hiukset, jotka roikkuivat aina silmillä. Adam oli sanonut Ullikselle, Nilsin äidille, että heidän pitäisi leikata pojan hiuksia, mutta Ullis oli kieltäytynyt. Ullis pelkäsi, että kiharat katoaisivat ikiajoiksi, jos sakset pääsisivät tekemään työnsä. Kun hän on vanhempi, Ullis sanoi aina, aivan kuin olisi vieläkin kuvitellut Nilsin olevan pieni nyytti. Mutta poika täyttäisi pian kymmenen, vaikka sitä olikin vaikea uskoa.
Adam ajoi kaupungin halki. Liikkeellä ei ollut juurikaan muita autoja, eikä pahemmin ihmisiäkään. Hän halusi päästä nukkumaan ja mietti, mitä laittaisi päivälliseksi illalla, kun Nils tulisi hänen luokseen. Ehkä he voisivat tehdä jotain hyvää ruokaa yhdessä? Nils piti ruoanlaitosta. He voisivat tehdä itse vaikka lihapullia tai pihvejä.
Hän pysäköi auton Granlon kaupunginosaan, mutta saapuessaan vuokratalonsa luo hän jähmettyi. Kuka istui kippuralla puskien luona etuoven vieressä? Oliko se joku asunnoton? Mutta hahmo näytti lapselta. Hän käveli lähemmäs peläten, mitä joutuisi kohtaamaan. Oliko joku loukkaantunut? Päästyään lähemmäs hän näki kasvojen kääntyvän häntä kohti, ja iho meni aivan kananlihalle. Se ei voinut olla mahdollista. Se oli Nils.
– Nils! Pikkuinen, mitä sinä täällä teet? Missä äiti on?
Nils katsoi häntä kyyneleet poskilla valuen.
– Poissa!
– Mitä sinä tarkoitat, onko äiti poissa?
Nils nyyhkytti ja nyökkäsi räkä valuen. Adam halasi poikaa ja kantoi tämän kolme kerrosta ylös asuntoonsa. Hän laski pojan sohvalle ja kääri viltin tämän ympärille.
– Haluaisitko kupin kuumaa kaakaota, niin voisit sitten kertoa minulle, mitä on tapahtunut? Adam kysyi ja silitti hytisevän pojan poskea.
Nils nyökkäsi, ja Adam meni keittiöön. Hän veti oven kiinni, jottei Nils kuulisi hänen vihaista ääntään. Hän soitti Ullikselle, ja puhelu hälytti pitkään ennen kuin tämä vastasi.
– Haloo, kuului puuroutunut ääni.
– Mitä helvettiä oikein on meneillään? Adam pihisi. – Nils sanoi, ettet ole kotona. Mitä hän sillä tarkoitti? Oletko edes huomannut, ettei hän ole kotona sängyssään?
– Nyt en ymmärrä.
Adam tunnisti sen äänen. Krapulaisen äänen.
– Mitä hittoa, oletko taas retkahtanut?
– En, siis, minä vain… Mutta mitä, mitä sinä sanoit? Onko Nils sinun luonasi?
– Kyllä hän on, eikä minulla ole aavistustakaan, miten hän on tänne päässyt. Hänen on täytynyt kävellä. Senkin idiootti, katsokin, että nukut pääsi selväksi. Soitan sinulle myöhemmin, Adam kuiskasi vihaisesti ennen kuin löi luurin korvaan.
Sydän hakkasi, eikä hän ollut saada henkeä. Hän löysi jääkaapista tilkan kermaa ja päätti kuorruttaa kaakaon kermavaahdolla. Se oli Nilsin suosikki. Hän löysi sähkövatkaimen kaapin perältä ja sai purettua kiukkuaan vatkaimen meluun sen verran, että pystyi näyttämään rauhalliselta ja hillityltä palatessaan Nilsin luo. Hän ojensi kupin pojalle ja silitti tämän kiharoita.
– Äiti soitti ja mietti, missä sinä olet. Hän oli todella huolissaan, Adam valehteli.
Nils katsoi häntä, ja Adam tajusi, että poika tiesi kyllä asioiden todellisen laidan.
– Juohan nyt sitä kaakaota, poikakulta, niin jaksat kertoa, mitä oikein tapahtui, hän jatkoi ja istui Nilsin viereen.
– Äiti ei ollut kotona, kun heräsin, Nils nyyhkytti. – Etsin kaikkialta, mutta häntä ei näkynyt missään. Kun olin menossa katsomaan, olisiko hän naapurirapun Lindalla, ovi pamahti kiinni.
– Voi pikkuista, mutta miksi et soittanut minulle?
– Puhelin jäi sisälle, niin en voinut soittaa. En tiennyt, mitä tehdä, joten juoksin tänne niin kovaa kuin jaksoin.
– Juoksitko koko matkan?
Kyyneleet puskivat esiin ja sekoittuivat Nilsin nenästä valuvaan räkään.
– Ulkona oli tosi pimeää. Ja kylmää.
– Mm, voit jäädä tänään pois koulusta, niin voimme levätä kahdestaan. Olet varmaan aivan puhki?
Nils nyökkäsi, ja pojan silmät alkoivat räpsyä yhä hitaammin, kunnes tämä lopulta nukahti pää Adamin polvella. Adam kantoi pojan sänkyyn ja meni itse viereen makaamaan, mutta oli aivan liian vihainen saadakseen unta. Sen sijaan hän mietti kaikkea, mitä Nilsille olisi voinut sattua matkalla. Kaupungista oli pitkä kävelymatka, ja kuka vain olisi voinut napata pojan kyytiinsä. Adam kirosi hiljaa sisällään. Mitä hän tekisi, jos Ullis olisi taas alkanut juoda? Yrittäisikö hän hakea yksinhuoltajuutta? Vai oliko Nils vain ymmärtänyt jotain väärin?
- Writer
