Silloin - Ostoskeskus
762 Words
SILLOIN
Ostoskeskus
88 päivää uuteenvuoteen
Päivät vilisivät silmissä, ja kalenteri kävi jo lokakuuta. Cillan salaisesta vierailusta Bruno Willénin luokse Tukholmaan oli kulunut jo yli viikko. Joka ikinen päivä Bruno joko soitti tai laittoi tekstiviestiä ja painosti Cillaa osallistumaan Stjärnfabrikeniin, mutta Cilla olisi valehdellut, jos olisi väittänyt, ettei ollut imarreltu huomiosta.
– Sinun ei tietenkään tarvitse osallistua karsintoihin, vaan sinut valitaan suoraan ohjelmaan. Haluan vastauksen viimeistään sunnuntaina, Bruno oli sanonut viimeisimmällä ylipuhumisyrityksellään.
Cilla meni alas kahvilaan katsomaan duoa, jonka oli palkannut viihdyttämään asiakkaita. Jono oli pitkä, ja hän toivoi sen tarkoittavan sitä, että hän oli onnistunut järjestämään hyvää viihdykettä.
Cilla oli todella kiitollinen osa-aikatyöstään ostoskeskuksen tapahtumavastaavana, eikä hän halunnut, että hänen järjestämiinsä tapahtumiin oltaisiin vain tyytyväisiä vaan että niitä rakastettaisiin. Kun Cilla asettui kassajonoon, joku koputti häntä olalle, ja kääntyessään hän näki Biancan ja Robinin.
– Onpa kiva, että olet kotona tänäkin viikonloppuna, Cilla sanoi ja halasi Robinia.
– Entä minä sitten? Bianca kysyi ja teeskenteli loukkaantunutta.
– Tyttöseni, ilahdun aina nähdessäni sinut. Oletteko kahville tulossa?
– Joo, jos löydämme siis pöydän jostain, Bianca sanoi ja katseli ympärilleen.
– Haluatteko olla rauhassa, vai voinko tulla istumaan kanssanne? Cilla kysyi.
– Totta kai voit tulla istumaan kanssamme, mutta vain, jos tarjoat, Bianca nauroi.
– Tietysti tarjoan.
– Älähän nyt, kunhan pelleilin.
He löysivät vapaan pöydän ja asettuivat istumaan. Kappaleiden välillä he käyttivät aina tilaisuuden jutellakseen. Robin kertoi Umeåsta, ja että hän viihtyi koulussa mutta ikävöi Biancaa.
– Mutta mikä sinulla oikein on? Bianca kysyi yhtäkkiä ja katsoi Cillaa.
– Mitä?
– Olet niin kummallinen.
– Mitä tarkoitat?
– Salaileva ja jotenkin poissaoleva, Bianca aloitti, kumartui sitten pöydän yli ja puoliksi kuiskasi. – Ethän ole uskoton Henkelle?
Cillan leuka loksahti auki, ja hän tuijotti Biancaa.
– Miksi sinä niin luulet?
– Minulla on vain sellainen tunne. Et käyttäydy niin kuin yleensä.
Cilla tiesi varsin hyvin piilotelleensa asioita Biancalta viime aikoina, sillä hän ei ollut halunnut kertoa Stjärnfabrikenista, mutta hän ajatteli, että voisi yhtä hyvin kertoa nyt. Hän lähes toivoi Biancan ja Robinin vakuuttavan hänet olemaan osallistumatta.
– Äh, mitä väliä jollakin tosi-tv-ohjelmalla on loppujen lopuksi? Bianca sanoi, kun Cilla oli kertonut. – Olisi vain siistiä, jos pääsisit Melloille, olethan unelmoinut siitä niin pitkään.
– Mutta entä jos nolaan itseni?
– Tuskinpa sinä tv:ssä ainakaan panisit, Bianca vastasi, ja Cillalla oli mennä kahvi väärään kurkkuun.
– En, en todellakaan. Eikä se sellainen tosi-tv-ohjelma ole muutenkaan.
– No, mitä sinä sitten mietit? Hitto, olisit nyt kerrankin vähän wild and crazy ja ajattelisit itseäsi. Kyllä nämä täällä odottavat, Bianca sanoi ja katsoi ympärilleen sisäpihalla.
– Olisin varmasti kaikista vanhin, Cilla huomautti.
– Entä sitten? Ketä kiinnostaa? Eikä se sitä paitsi ole edes varmaa, että pääsisit mukaan. Eikö siellä ensin ole karsinnat?
Cilla oli hiljaa. Hän ei halunnut paljastaa, että kaikki oli järjestetty ja että Bruno oli jo taannut hänelle paikan ohjelmasta. Cillaa hävetti, että hänellä oli sellainen ässä hihassaan. Mahdollisesti.
Robin ei sanonut mitään, mutta näytti yhtä vakuuttuneelta kuin Bianca.
Autossa matkalla kotiin Cilla ajatteli Robinia ja Biancaa. Nuoret tuntuivat kuin omilta lapsilta kaiken sen jälkeen, mitä he olivat yhdessä kokeneet. He olivat niin ihana pari.
Mutta sitten toinen ajatus keskeytti hänet. Puhelu Brunon kanssa. Hänen olisi päätettävä viimeistään huomenna. Pitäisikö hänen soittaa Violalle ja kysyä neuvoa? Violalla oli meedion lahjoja, ja hän tuntui tietävän kaiken ja oli auttanut Cillaa jo monesti viime vuosina. Ei, ei kai Cilla niin nolo olisi? Hänhän oli aikuinen, ja kyllähän hänen pitäisi pystyä tekemään omat päätöksensä. Mutta entä jos hän suostuisi, eikä häntä äänestettäisi pois moneen viikkoon? Mitä silloin tapahtuisi hänen työlleen ostoskeskuksessa? Ja jouluesitykselle… Miten hän ehtisi hoitaa sen samaan aikaan? Maksettaisiinko tosi-tv-sarjaan osallistumisesta? Uskaltaisiko hän kysyä sitä?
Pysäköityään auton kotipihaan hän sai tekstiviestin. Valitettavasti tulin kipeäksi enkä pääse huomenna ostoskeskukseen laulamaan. Meidän on peruttava keikka. Toivottavasti löydät jonkun toisen.
Se siitä lauantai-illasta.
Mistä hän löytäisi korvaajan niin lyhyellä varoitusajalla? Väsymys nosti päätään, ja yhtäkkiä ajatus tosi-tv:stä alkoi kuulostaa houkuttelevammalta kuin hänen oma elämänsä.
Hitto, olisit nyt kerrankin vähän wild and crazy ja ajattelisit itseäsi. Biancan sanat soivat korvissa. Kyllähän hän varmaan voisi jättäytyä pois myös kesken kaiken, jos ohjelma tuntuisikin väärältä? Cilla ummisti silmänsä ja kuvitteli itsensä lavalle seuraavan vuoden Melodifestivaleneilla, hän kuuli musiikin ja näki vilkkuvat valot. Hän uneksi kirjoittaneensa maailman parhaan kappaleen ja näki otsikot silmissään.
Oikea biisi voitti.
Hän hymyili itselleen ja ajatuksilleen ja tuli siihen tulokseen, että olisi yhdentekevää, oliko hän lähempänä neljää- kuin kolmeakymmentä, ja että hän ei piittaisi siitä, mitä muut sanoisivat. Se oli tuhannen taalan paikka, ja hänen täytyisi tarttua siihen.
Stjärnfabriken, nyt tai ei koskaan, Cilla ajatteli ja haukkasi sitten palan suklaalevystä. Hän ei vaivautunut edes paloittelemaan sitä.
- Writer
