LUKU VIISITOISTA
Moa
Kello on kymmenen minuuttia yli kaksi yöllä, kun Moa nostaa ulko-oven pielessä seisovaa kipsiveistosta, joka esittää siipensä levittänyttä enkeliä. Hän avaa oven niin hiljaa kuin pystyy ja astuu sisään taloon. Koko kehoa polttaa. Tai kenties sielua. Mutta kyse ei ole tuhoavasta tulesta. Tämä tuli ei jätä jälkeensä mustaa nokea, pikemminkin päinvastoin. Tuntuu siltä, että se puhdistaa tietään eteenpäin. Aivan kuten kaksi vuotta sitten. Se lämmittää. Vahvistaa. Moan pulssi ei ota laskeakseen, ja hän olettaa kotiinsa palanneiden Linnin ja Elenan kokevan jotain samanlaista.
Eteisessä Moa potkaisee kengät varovasti jalkojensa avulla. Hänen pitää tarkistaa niiden veritahrat huomenna, kun on valoisaa. Juuri nyt hänen pitää olla hiljaa. Äidin raitistumisen jälkeen kaikki on
