LUKU KAHDEKSAN
Leonora
Fjelien ulkopuolella sijaitseva tila on alkanut rapistua. Romukasat ja vanhat, ruosteiset koneet täyttävät sekä pihan että ladon. Takana sijaitseva kaivo on täynnä harmaantuneita lankkuja kauan sitten unohtuneesta rakennusprojektista, ja asuintalon harmaanvalkea rappaus on rapissut useammasta kohtaa kuin se missä sitä on edelleen jäljellä. On paljastunut vanhaa, punaista tiiltä, ja sekin on alkanut hapertua. Sisätilojen puulattiat ovat karkeat, ja joka päivä ainakin yksi heistä saa jalkaansa tikun. Mutta tila on tästä kaikesta huolimatta paikka, jossa on enemmän ilmaa, jossa on helpompi hengittää. Paikka, jossa vapaus tuntuu todelliselta. Ja Leo on tehnyt siitä sellaisen täyttämällä sen juuri oikeilla naisilla.
”Mitä me oikein saamme nähdä, Tina?” hän kysyy viimei
