Veriaalto

LUKU YKSI, Muutamaa minuuttia aiemmin, Linn

LUKU YKSI

Muutamaa minuuttia aiemmin

Linn

Meillä ei ole paljon aikaa, kohta jahti on kunnolla käynnissä, Linn ajattelee ja katselee ympärilleen vanhan poliisihelikopterin sisällä. Se on Eurocopter 135, vanha ja uskollinen ruotsalaiskopteri, jonka poliisi on juuri korvannut uudella Bell 429 -merkkisellä laivueella. Sen Linn on saanut selville viime kuukauden suunnittelu- ja tutkimustyön aikana. Mutta armeijan Björkan harjoitusalueella Veberödin ja Sjöbon ulkopuolella vanhoja malleja käytetään edelleen tasaisin väliajoin erilaisissa koulutus- ja harjoitustehtävissä.

Ei poliisilta noin vain pysty pöllimään helikopteria.

Se tulee olemaan varsinainen operaatio. Vuosi tai pari sitten ajatus olisi ehkä säikäyttänyt Linnin. Nyt se enemmänkin kiihottaa häntä. Ihan kuin jäljellä ei olisi muuta kuin tällaiset sairaat jutut. Vain ne saavat hänet tuntemaan, että hän on elossa. Ja niinhän se on. Kaikki muu on kuollut. Aivan kaikki. Linnkin melkein, ainakin sisältäpäin.

Linn pitää kiinni remmistä, joka on pultattu oven yläpuolelle. Adrenaliini ampuu lämpimiä laukauksia hänen sisällään ja saa koko kehon laulamaan. Linn ei ole ainut, jota adrenaliinisyöksy piristää. Adela, joka istuu kuskinpenkillä, vai miksi sitä nyt kutsutaankaan, huutaa suoraa huutoa puhtaasta, aidosta kiihtymyksestä.

Adela kuuluu Aallonmurtajien vanhempiin jäseniin. Suoritettuaan nuoruudessaan asepalveluksen Israelissa tämä kouluttautui helikopterilentäjäksi.

Siitä taidosta meille on nyt selvää hyötyä, kun asiat ovat niin kuin ovat, Linn toteaa.

Adela ja Leonora tapasivat kymmenen vuotta sitten ampumakerhossa. He ystävystyivät pian huomatessaan, että heillä oli paljon yhteistä, sekä kiinnostus Valerie Solanasia kohtaan että halu rangaista väkivaltaisia idioottimiehiä. Loppu on, kuten sanotaan, historiaa.

Linn tarkastelee muita helikopterissa olijoita. Veronicaa, Leoa ja Baharia. Uusia ystäviään. Ei, uusia siskojaan. Kuolemaan asti, jos se on tarpeen. Kaikki näyttävät sekä pelkäävän henkensä puolesta että olevan yhtä aikaa riemuissaan. Ehkeivät he olleet täysin varmoja siitä, pitäisikö heidän luottaa Adelaan, kun tämä pullautti tämän ajatuksen ilmoille aivoriihen aikana ja sanoi, että pystyisi toteuttamaan sen. Lentämään tällaista hirviötä. Mutta sitten hän alkoi puhua roottorinlapojen kohtauskulmista, ilmanvastuksesta ja nostovoimasta ja vaikka mistä. Ja hetken päästä muut ryhmän jäsenet tajusivat, että heillä oli koko ajan ollut vierellään armeijan kouluttama helikopterilentäjä.

”Jos osaa lentää yhtä helikopteria, osaa lentää niitä kaikkia”, Adela ilmoitti itsevarmasti.

”Voi luoja, pidä kiirettä!” Bahar puuskahtaa, painaa kasvonsa ikkunaa vasten ja tuijottaa vähän matkan päässä olevaa rakennusta, jossa on juuri nyt koko joukko poliiseja.

”Niin, ole kiltti”, Veronica yhtyy Bahariin. ”Siis voi perse minun hermojani”, hän lisää ja sivelee poskiaan yhä uudelleen jonkinlaisena hermostuneena sijaistoimintona.

Tämänpäiväisessä Björkan alueen harjoituksessa koulutetaan poliisin helikopterilentäjiä. Sen Adela kertoi tutkittuaan asiaa yli viikon ajan, ja nyt – melkein kuukautta myöhemmin – suunnitelma on viimeinkin pantu täytäntöön.

Kärsivällisyys. Se ei ole Linnin vahvuuksia, mutta jotta näin näyttävä operaatio onnistuisi ja se pystyttäisiin tekemään jäämättä kiinni, suunnitelmien pitää olla tarkkoja ja loppuun asti mietittyjä.

Helikopterin varastaminen sillä välin kun kaikki harjoituksen osallistujat olivat sisällä syömässä päivällistä ei ollut niin vaikeaa kuin Linn olisi uskonut. Linn, Veronica, Adela, Bahar ja Leo olivat helikopterin kyydissä räjähtävine lasteineen vain minuutteja sen jälkeen, kun he olivat löytäneet tiensä alueelle. Helikopteri vain jökötti alustallaan odottamassa. Ovikaan ei ollut lukossa.

Helikopteri on toki sellainen asia, jota ei ehkä osaa odottaa kenenkään yrittävän varastaa.

Ei etenkään sellaista kopteria, jonka kyljessä lukee POLIISI isoilla, tummansinisillä kirjaimilla. Ja vaikka joku yrittäisikin, niin hän luultavasti vain pääsisi hengestään, sillä on todella vaarallista yrittää lentää helikopteria, jos ei tiedä, mitä on tekemässä. Mutta Aallonmurtajat eivät ole samanlaisia kuin kaikki muut, se on ihan varma juttu. Ja sen asian koko Ruotsi on pikku hiljaa oppimassa. Eikä Adela ole vielä aiheuttanut heille pettymystä. Nyt he ovat pääkallopaikalla.

Ei tietenkään mene montaakaan minuuttia, ennen kuin puolet maan poliisivoimista – ja luultavasti myös armeijasta – on heidän kannoillaan, mutta eivät he tarvitsekaan muutamaa minuuttia enempää. Kaikesta huolimatta varastetun poliisihelikopterin takaa-ajon organisoimiseen menee hetki, ja täältä tilalle lentää korkeintaan pari minuuttia. Jos he nyt ylipäänsä pääsevät matkaan.

Linn katselee peltihirviön sisällä olevia jännittyneitä naisia. Adela pomppii tohkeissaan ohjainsauvan luona ja näyttää siltä, että tulee räjähtämään onnesta hetkenä minä hyvänsä selatessaan nopeasti istuimella olevaa opasvihkoa. Bahar tuijottaa koko ajan ulos ikkunasta. Veronica näyttää puhelevan itselleen rohkaisevasti, sillä hänen huulensa liikkuvat kuin hän puhuisi taukoamatta äänettömästi. Ja sitten on Leo, ainut, joka näyttää täsmälleen samalta kuin aina. Ihan kuin hänet olisi piru vie veistetty kivestä.

”Mikä maksaa?” Leo kysyy Adelalta.

”Flight manual”, Adela vastaa ja huitoo paperivihkosella. Kun hän nostaa katseensa ja näkee kaikkien katsovan itseään, hän heittää pitkät, mustat rastalettinsä selkänsä taa. Ne on letitetty tiiviisiin riveihin päänahkaan kiinni. Adela vilkaisee vihkoa vielä kerran ja kohauttaa sitten olkiaan hymyillen hermostuneesti ja heittäen lentomanuaalin muille taakseen. Kukaan ei istu edessä Adelan vieressä. Tavallisesti lentäjällä on aina avustaja mukanaan. Sen Adela kertoi aiemmin tänään. Mutta itse lentämiseen tämän apua ei tarvita.

”Hyvä on, hyvä on, asia ymmärretty, naiset. Nyt hitto vie lähdetään!”

Adela painaa nappia, jossa lukee BAT MASTR, ja heti alkaa kuulua lukuisia äänimerkkejä, jotka saavat kaikki helikopterin takaosassa olevat säpsähtämään ja käpertymään kokoon. Adela huutaa jotain, mistä muut eivät saa selvää etsiessään oikeaa nappia keskellä sijaitsevalta kojelaudalta. Lopulta hän löytää oikean napin, ja meteli lakkaa.

”Sori, varoitussignaaleja”, hän selittää naama vähän punaisena, ja nyt hänkin hengittää vähän raskaammin. ”Laitoin äänet pois päältä. Paskat niistä”, hän lisää painaessaan nopeasti katossa olevaa nappia, jossa lukee FADEC. Sen jälkeen Adela käynnistää moottorit. Kun ne jyrähtävät käyntiin, Linn voi hädin tuskin uskoa tätä todeksi.

Ehkä me onnistumme.

Mutta nyt on kiire. Käynnistyvää helikopteria ei noin vain voi pitää piilossa. Linnin alaselkä hikoaa, kun hän katsoo kohti parin sadan metrin päässä olevaa rakennusta. Hän odottaa sekä poliisien että armeijan edustajien syöksyvän ulos hetkenä minä hyvänsä. Automaattiaseet ampumavalmiina. Linn nielaisee kovaa.

Leo puhuu usein siitä, miten silloin, kun on tekemässä jotain, mikä shokeeraa ihmisiä, on aina enemmän aikaa kuin luulisi, sillä ihmisillä menee aikaa alkupaniikista ja hämmennyksestä pääsemiseen. Kunhan pysyy kylmähermoisempana kuin muut paikalla olijat, on hyvät edellytykset olla jäämättä kiinni.

Siihen meidän pitää nyt luottaa, Linn ajattelee.

Moottorit kiihtyvät, ja sekunteja myöhemmin helikopteri nousee maasta, vaikkakin jokseenkin huterasti. Se jää hetkeksi huojumaan paikalleen vain pari metriä asvaltin yläpuolelle.

”Pitää lipua roottorinlapojen luomaa ilmatyynyä pitkin”, Adela huikkaa, ja sitten kopteri lähtee lentoon.

Kiihdytys kutittaa Linnin vatsanpohjaa tämän katsellessa lumoutuneena, miten Adela käyttää ohjaussauvaa oikealla kädellään ja noususauvaa vasemmalla, samalla kun liikuttaa polkimia harvinaisen monimutkaisessa tanssikuviossa saadakseen helikopterin toimimaan tahtonsa mukaan.

”Kyllä se tulee selkärangasta!” Adela huutaa, ehkä helpottuneena, harjoituskentän ja kaikkien uteliaiden poliisien ja lentäjäoppilaiden jäädessä nopeasti heidän taakseen.

”Adela, sinä olet vittu jumalatar!” Veronica huutaa selkeästi helpotuksesta huokaisten.

Linn katsoo Leoa, joka on avannut laatikon, siirtänyt vähän lastuvillaa syrjään ja ottanut esiin kaksi lasipulloa, joiden suihin on työnnetty puuvillaräsyt. Veronicakin seisoo täällä oven luona, ja hänelle Bahar tulee ojentamaan pullon toisensa jälkeen. Bensiinin lisäksi pulloissa on moottoriöljyä ja tervaa. Osittain siksi, että polttoaine tarttuisi kohteeseen ja osittain siksi, että syntyisi paksua, mustaa savua, joka tekee alhaalla maassa olevien kuvotusten elämästä vaikeampaa. Heillä on mukanaan yhteensä kaksikymmentä pulloa.

Molotovin cocktailit ovat ehkä primitiivisiä kapineita, mutta tehokkaita. Etenkin jos ne tulevat ylhäältä ilmasta ja niitä on riittävän paljon. Tilan incel-kuvotukset ovat onnistuneet suojautumaan hyvin maasta tulevalta hyökkäykseltä. He ovat rakentaneet varsinaisen linnoituksen, jonne on periaatteessa mahdotonta päästä.

Mutta tätä he eivät ikinä pääse pakoon.

Aallonmurtajat aikovat polttaa sen perkeleen paikan maan tasalle. Tila tulee olemaan ilmiliekeissä, ennen kuin kukaan miehistä on ehtinyt tajuta, mitä on tekeillä. Ne idiootit ovat sitä paitsi omasta tahdostaan tehneet pelastustyöntekijöiden paikalle tulosta todella vaikeaa. Tähän asti kesä on ollut epätavallisen kuiva, joten koko roskan pitäisi palaa nopeasti ja helposti.

Paikalle saapuminen poliisihelikopterilla on nerokas ajatus, vaikka Linn itse niin sanookin. Jos heillä käy tuuri, sen jälkeen, kun he ovat heittäneet pullot, syntyy riittävästi kaaosta, jotta he pääsevät laskeutumispaikalle, joka sijaitsee noin kolme kilometriä koilliseen. Siellä on kolme väärillä kilvillä varustettua autoa valmiina lähtemään liikkeelle. Adela ja Bahar astuvat ensimmäisen kyytiin, Leo ja Veronica toisen, ja Linn itse ottaa kolmannen. Sitten he lähtevät ajamaan aivan eri suuntiin. Jos jotakuta heistä aletaan ajaa takaa tai joku heistä saadaan kiinni, niin ainakin muut pääsevät pakoon. Niin he ovat asian suunnitelleet. Jos heillä käy tuuri. Jos ei, niin…

Sitten olen ainakin saanut kostaa sinun puolestasi, kulta, Linn ajattelee ja näkee mielessään Elenan kauniit kasvot. Pilkkeen silmissä, joita hän rakasti niin kovasti. Harakanvarpaat ja kujeilevan hymyn, joka antoi Linnille syyn elää.

Gangsterin tytär, Linn ajattelee ja hänen silmänsä kostuvat. Jolla oli aina ratkaisu kaikkeen. Joka ei perääntynyt minkään edessä.

Nainen, jolla tuntui olevan loputtomasti erilaisia puolia, oli sekä hämmentänyt Linniä että lumonnut tämän. Elenan sielu oli kuin kaleidoskooppi. Juuri kun Linn luuli hahmottavansa koko Elenan selkeästi, kuva muuttui. Nainen, joka rakasti Linniä koko sen kamalan kesän ajan kaksi vuotta sitten, ja jatkoi hänen rakastamistaan heidän yrittäessään luoda itselleen aivan uuden elämän, onnellisen elämän.

Miten elämä voi olla niin julmaa? Juuri kun olin ensimmäistä kertaa elämässäni löytänyt rakkauden, se vietiin minulta kylmästi pois.

Linn vavahtaa. Hänen pitää yrittää ajatella kylmän selkeästi. Surulle ei ole tilaa, vain kostolle. Sillä ei ”elämä” vienyt Elenaa Linniltä, vaan ne incel-kuvotukset heidän alapuolellaan olevalla tilalla. Linn tuntee fyysisesti, miten hänen ajatuksensa saavat hänen sielussaan aikaan myrskyn. Valkoisena hehkuvan vihan tuulet ajavat häntä sokeasti eteenpäin kohti sitä, minkä täytyy nyt tapahtua.

Helikopterin etu, Linn ajattelee, on nopeus ja se, ettei se ole sidottu tieverkostoon.

Tilalle lentää nopeasti. Menee ainakin kymmenen minuuttia, ennen kuin poliisin oma lentoalus on täällä. Jotta naisia voisi ajaa kunnolla takaa, poliisinkin pitää saada helikopterinsa ilmaan, ja juuri nyt lähin niistä on Malmössä. Muut kopterit on ripoteltu ympäri maata. Niin, paitsi se, jonka Aallonmurtajat juuri varastivat.

Herranjestas, Linn tajuaa, ja hänen vatsansa tekee kauhistuttavan voltin. Me teimme sen oikeasti. Me pöllimme hitto vie helikopterin. Poliisilta.

Linn vilkaisee rannekellonsa ajastinta, jonka hän nollasi helikopterin noustessa ilmaan. On kulunut neljäkymmentäkaksi sekuntia. Leo sanoo jotain, elehtii ja tekee Linnin tietoiseksi siitä, että nyt he ovat periaatteessa suoraan tilan yläpuolella.

”Mitä sinä sanoit?” Linn joutuu korottamaan ääntään, jotta saa äänensä kuuluviin.

Leo tulee lähemmäs ja katsoo Linniä jääkylmällä, kivenkovalla katseellaan. ”Sanoin tienneeni heti, että sinusta tulee yksi meistä.”

Jokin Linnin sisällä kirskahtaa. Kuin kynnet posliinia vasten.

Mutta enhän minä ole yksi teistä, hän haluaa sanoa. En tapa ketä hyvänsä. Tämä kaikki tapahtuu syystä. Hyvästä sellaisesta. Ei vain siksi, että kaikki alhaalla maassa ovat miehiä.

”Vai?” Leo sanoo vielä lähempänä Linniä, terävämmällä äänellä ja leuka kohotettuna. ”Epäröitkö sinä, Linn? Nyt kun me kaikki olemme täällä sinun vuoksesi?”

En pidä äänensävystäsi, Linn ajattelee tuohtuen. Sitten hän kalauttaa itseään mielessään päähän.

Mitä hittoa minä oikein puuhaan?

Linn tuli heidän luokseen aivan riekaleina pyytämään apua. Ei päinvastoin. Linn ilmestyi heidän ovelleen, rikkinäisenä ja toivonsa menettäneenä, yksin maailmassa. Seuralaisenaan hänellä oli vain nyrpeä Herra Sähinä ja palava halu kostaa. Linn etsi Aallonmurtajat käsiinsä ja aneli heidän apuaan. Ja he yhdistivät voimansa auttaakseen Linniä. He ovat nyt täällä Linnin vuoksi, ja ovat juuri varastaneet hitto vie helikopterin vain, jotta Linn saisi kostonhimonsa tyydytettyä.

”En minä epäröi”, Linn vastaa siksi niin vakaalla äänellä kuin pystyy Adelan lentäessä laajassa kaaressa.

Leo katsoo Linniä oudosti, ennen kuin sytyttää ensimmäisessä pullossa olevan räsyn. Linn avaa helikopterin sivuoven ja yrittää karistaa mielestään kaiken paitsi nykyhetken. Tämän sekunnin. Tämä on kosto. Tämä on suunnitelman kriittisin osa. Molotovin cocktailit ovat tehokkaita, mutta eivät täysin vaarattomia käyttäjilleen.

Pahimmassa tapauksessa itsestään voi helposti tehdä ihmissoihdun. Linn vavahtaa.

*

Tuuli riehuu kopterin ulkopuolella, ja roottorinlapojen pitämän mekkalan vuoksi on mahdotonta kommunikoida muuten kuin eleillä. Kun Linn näkee kauhun jäykistämän miehen, joka tuijottaa heitä tilalle vievältä tieltä, ja näkee tämän puhuvan jonkun kanssa radiopuhelimen välityksellä, hän irrottaa otteensa remmistä, josta pitää kiinni, ja näyttää miehelle keskisormea. Linn horjuu pökerryttävän sekunnin ajan, kunnes löytää taas tasapainonsa ja saa remmistä otteen. Sitten hän pudottaa ensimmäisen pullon suoraan sen tallirakennuksen päälle, missä ne pirun idiootit pitivät Elenaa vankina. Missä he… missä Elena…

Muistikuvat siitä, miten Sixten Törnholm ampui Elenaa takaraivoon, palaavat heti Linnin mieleen. Kuvat häilyvät aina jossakin mielen perukoilla ja nousevat jatkuvasti esiin. Silloin kun Linn on menossa nukkumaan. Silloin kun hän kuulee jonkun soittavan pianolla unenomaisia melodioita. Kun hän näkee naisen, jolla on pitkät, harmaat hiukset. Kun hän kuulee hauskan vitsin, jonka haluaisi voida kertoa suurelle rakkaudelleen vain kuullakseen tämän nauravan vielä yhden ainoan kerran. Muistikuvat, joista Linn ei tule pääsemään ikinä, ei ikinä, ei ikinä. Elenan apposen auki olevat silmät. Se, miten kuolema tuli kuin tyhjästä viemään Linniltä kaiken.

Linnin näkö sumenee, ja hän pakottaa itsensä jälleen kerran kokoamaan itsensä. Leo ja Aallonmurtajat saavat olla niin hulluja kuin haluavat. Mitä Linn itse sitten on, kun kerran on täällä juuri nyt? Linn tarvitsee heitä. Ehkä hänen pitäisi olla enemmän kuten he. Linn suoristaa selkänsä.

Ihan kuin Linn saisi viimein ottaa kätensä pois polttavan kuumalta levyltä pakottaessaan surun syrjään ja antaessaan vihan tuulten ottaa ohjat.

Nyt me teemme tämän. Yhdessä.

Linn huitoo seuraavaa pulloa luokseen nyökäten Leolle päättäväisesti, ja saa sytytetyn pullon käteensä vain pari sekuntia myöhemmin. Tämän pullon Linn pudottaa päärakennuksen katolle. Veronicakin on päässyt vauhtiin.

”Palakaa helvetissä, vitun kyrvät, saatana!” hän karjuu heittäessään pullon.

Pullo liekehtivää kuolemaa toisensa jälkeen putoaa Sixten Törnholmin incel-pesäkkeeseen vahvan bensanhajun ja savun täyttäessä keuhkot. Sen jälkeen, kun kaikki kaksikymmentä pulloa on pudonnut maahan ja niistä kukin on käynnistänyt tulipalon, niin että useampi kesän kuivattama rakennus palaa, miehiä alkaa juosta ulos pihalle. He säntäilevät sinne tänne kuin säälittävät, säikähtäneet kanat.

Ei, ei kanat.

Kanat sentään munivat. Nämä idiootit eivät tee yhtään mitään, kirkuvat vain. He ovat säälittäviä, säikähtäneitä kukkoja. Linn tuntee, miten hermopäätteissä surisee mukavasti, kun hän huomaa yhden miehistäkin syttyneen tuleen. Mies heittäytyy maahan kieriskelemään, mutta hänen yllään oleva pitkä paita vaikuttaa olevan mainiota sytykemateriaalia. Toinen mies vain juoksee ohi eikä vilkaisekaan tuleen syttynyttä toveriaan.

Senkin perkeleen pelkurit. On teidän syytänne, että Elena on kuollut. Veronica on oikeassa. Toivon todella, että jatkatte palamista helvetissä, kun pääsette sinne asti.

Ainut asia, joka olisi voinut saada Linnin kokemaan tässä hetkessä vielä enemmän tyydytystä, olisi se, jos itse Sixten olisi tullut ulos ja Linn olisi voinut heittää viimeisen Molotovin cocktailin päin tämän naamaa ja nähdä tämän vääntelehtivän kivusta rangaistuksena siitä, mitä tämä teki. Mutta kaaoksessa, joka syntyy heidän alapuolellaan – ja alati tiivistyvän, harmaanmustan savun keskellä – on mahdotonta nähdä, onko Sixten yksi ulos syöksyvistä miehistä vai ei.

On kulunut vain muutama minuutti siitä, kun he nousivat Björkassa ilmaan. Pullot on heitetty, ja alhaalla maassa on käynnissä palava helvetti. Linn ja Veronica sulkevat yhteisvoimin oven, ja sitten Adela lentää kohti koillista, kohti Vombsjönin idänpuoleista rantaa. On riski olla lentämättä jyrkästi poispäin harjoituskentältä, mutta heidän tietääkseen tämä on ainut paikalla ollut helikopteri.

”Voi perkele! Perkeleen perkele!” Adela huutaa voitonriemuisesti heidän jättäessään taakseen liekehtivän kaaoksen ja Leon onnitellessa heitä kaikkia yhdestä jälleen kerran hyvin toteutetusta hyökkäyksestä.

Linn antaa Veronicalle ylävitosen, mutta välttää kaikesta huolimatta kohtaamasta Leon tyytyväistä katsetta, sillä hän tietää, että se saattaa nyt olla uudella tavalla vaativa.

Me teimme tämän sinun vuoksesi. Nyt sinä saat alkaa tehdä asioita meidän puolestamme.

Linn pudistaa päätään ja vetää syvään henkeä saadakseen voimia. Se on sen ajan murhe. Linn suuntaa katseensa eteenpäin.

On aika toteuttaa suunnitelman seuraava osio.