Käyköön oikeus armosta

Luku 6

LUKU 6

Ylikonstaapeli William Johnson nousi autosta, jonka hän oli pysäköinyt Vimmerbyn poliisitalon takapuolelle. Hän oli juuri tullut lapsen kuulemisesta Oskarshamnista. Vimmerbyn kunnassa asuvaa miestä epäiltiin muun muassa lapsipornografiasta, ja William oli ollut mukana kolmetoistavuotiaan tytön kuulemisessa. Mies oli ottanut tyttöön yhteyttä sosiaalisessa mediassa ja pakottanut tämän lähettämään kuvia itsestään.

Tällaisissa tilanteissa William melkein katui sitä, että hän ja Josephine olivat päättäneet saattaa lapsen tähän maailmaan. Sairaaseen maailmaan.

Poliisiaseman keittiössä William tapasi työtoverinsa, konstaapeli Rami Moradin, joka elehti juuri tapansa mukaan laajasti ja jolla oli leveä hymy kasvoillaan. Rami näytti komealta. Hänellä oli paksut, mustat hiukset, tummanruskeat silmät ja hyvin hoidettu parta. Lisäksi hän oli paremmassa kunnossa kuin useimmat muut. William veikkasi, että ilman äitiään työtoveri olisi menestynyt naismaailmassa erinomaisesti. Ramin perheessä tapailu ja rakkaussuhteet hoidettiin eri tavalla kuin yleensä, mutta William ei ollut saanut koskaan selvää, millaisia kirjoittamattomat säännöt oikein olivat, koska Ramilla oli tapana ryhtyä vitsailemaan heti, kun asia tuli puheeksi.

”Uusi työtoverimme on tavoitellut sinua”, Rami sanoi kaataessaan kahvia valkoiseen mukiin. Sitten hän ojensi kahvikannua Williamia kohti ja kysyi, ottaisiko tämä.

Williamin nyökättyä kiitollisena Rami otti kaapista toisenkin mukin. Kotiinlähtöön oli vielä muutama tunti, ja tuttuun tapaan ylimääräinen kahvikupillinen auttaisi Williamia jaksamaan.

”Soitan hänelle”, William lupasi.

Hän ja Rami muodostivat yhdessä vakituisen työtoverinsa konstaapeli Emilia Sundbergin kanssa Vimmerbyn poliisin väkivaltarikoksia tutkivan ryhmän. Williamilla oli käynyt uskomaton tuuri mitä työtovereihin tuli, sillä Ramista ja Emiliasta oli tullut myös hänen hyviä ystäviään. Emilia oli tosin nyt sairauslomalla raskausajan runsaan pahoinvoinnin takia. Työtoveri oli sinnitellyt viimeiseen asti. Emilia oli tietysti kieltäytynyt tunnustamasta heikkouttaan ja halunnut väen vängällä jatkaa töitä tavalliseen tapaan. Mutta kun hän oli päätynyt tiputukseen Västervikin sairaalaan, koska ei ollut kyennyt enää juomaan eikä syömään mitään, hän oli viimein antanut periksi. Ja Emilian sairausloman ja vanhempainvapaan aikana häntä sijaistaisi Lollo Bergendahl, joka työskenteli tavallisesti Västervikissä.

Emilia ei selvästikään pitänyt siitä, että hänet korvattiin toisella poliisilla, joka oli kaiken lisäksi nainen ja vielä samanikäinen kuin hän, mutta vaihtoehdot olivat vähissä. Olisi mahdotonta tehdä töitä ja huolehtia pikkuvauvasta yhtä aikaa.

Emilian laskettu aika oli vain muutama viikko Josephinen jälkeen, ja naiset olisivat vanhempainvapaalla samaan aikaan. Williamin kihlattu ja työtoveri olivatkin lähentyneet ja tuntuivat pitävän tiiviisti yhteyttä, mikä ilahdutti Williamia. Yhtä ilahduttavaa ei suinkaan ollut se, että Emilian lapsen isä oli Williamin pikkuveli James.

James ja tämän entinen kumppani Sara, jonka kanssa veljellä oli poika Theodor, olivat eronneet talvella heti uudenvuodenaaton jälkeen, kun Jamesin uskottomuus Emilian kanssa oli paljastunut. Jamesin ja Saran oli ollut pakko myydä talo, jota he eivät olleet ehtineet edes remontoida valmiiksi, ja heidän välinsä olivat edelleen jokseenkin hyiset. Ensin Sara oli varmasti aivan oikeutetusti ollut niin katkera kaikesta tapahtuneesta, että oli kieltäytynyt puhumasta Jamesin kanssa. Sara oli aiemmin ollut heistä kahdesta se kypsä ja vastuuntuntoinen osapuoli, mutta Jamesin uskottomuus, petos ja lähtö tuntuivat muuttaneen Saraa. Hän tuntui yhä useammin ilmoittavan Jamesille yhtäkkiä olevansa sairas tai joutuvansa tekemään töitä ja jättävän Theodorin Jamesille myös omina hoitoviikkoinaan, ja jälkeenpäin Jamesille selvisi, että Sara olikin tavannut kavereitaan tai mennyt baariin.

William pelkäsi, että yrittäessään toipua pettymyksistään Sara etsi vahvistusta ja huomiota vastakkaiselta sukupuolelta. Ei se tietenkään mitenkään kummallista ollut. Hän ja James olivat tavanneet ja perustaneet perheen suhteellisen varhain, ja lisäksi suhde oli ollut lähes rakkaudeton. Totta kai Sara kaipasi arvostusta. Juuri nyt Theodor oli kuitenkin myrskyn silmässä.

William istui toimistotuolissa pöytänsä takana poliisitalon toisessa kerroksessa ja valitsi kännykästään Lollo Bergendahlin numeron. Hän ei ollut itse ollut mukana Emilian sijaisen valintaprosessissa, vaan ollut vain tyytyväinen, kun pomo oli löytänyt niin nopeasti jonkun, joka oli lisäksi vaikuttanut ammattitaitoiselta ja hyvältä.

”Lollo Bergendahl.”

Toisesta päästä kuuluva ääni oli pirteä. Sitä he ehkä täällä asemalla kaipasivatkin, jotakuta nuorta ja valpasta, William ajatteli samalla kun tukahdutti väkisin haukotuksen. Mutta siinä samassa hän tajusi, miten vanhalta itse kuulosti. Nuori ja valpas? Tuskin hän oli montaakaan vuotta Lolloa vanhempi. Lisäksi Ramiin ja Emiliaankin sopi kuvaus nuori ja valpas, joten sellaisista konstaapeleista ei tosiaankaan ollut pulaa.

”Hei, tässä on William Johnson Vimmerbyn poliisista. Olet yrittänyt ottaa yhteyttä minuun.”

”Hei, William!” Lollo vastasi iloisesti kuin he olisivat jo hyviäkin tuttuja.

Lollo aloittaisi työt maanantaina, ja hän oli soittanut sopiakseen asioista Williamin kanssa ennen sitä.

”Nähdään sitten maanantaina, William!” Lollo sanoi ennen kuin he lopettivat.

Puhelun päätyttyä William istui kännykkä kädessä ja tuijotti näyttöä. Jokin puhelussa häiritsi häntä. Ei vain se, että Lollo oli toistanut hänen nimensä monta kertaa, vaan myös naisen ääni. Se oli kuulostanut jotenkin liiallisen haltioituneelta. Vai tuntuiko hänestä vain siltä, koska hän vertasi Lolloa Emiliaan ja oli yksinkertaisesti niin lapsellinen, ettei halunnut työskennellä yhtä läheisesti kenenkään muun kanssa?

Ei, nyt minun täytyy unohtaa moiset ajatukset, hän totesi raskaasti huokaisten. Ei ihmistä voi tuomita yhden ainoan muutaman minuutin puhelinkeskustelun perusteella. Maanantaina hän tapaisi Lollon kasvotusten, ja varmasti kaikki tuntuisi silloin huomattavasti paremmalta.

Luultavasti Emilia vain kummitteli hänen mielessään. William teki hyvin mielellään töitä yhdessä Emilian kanssa. Rami, joka oli it-tutkija ja -analyytikko, vietti suurimman osan työajasta tietokoneen ääressä huoneessaan, kun taas William ja Emilia hoitivat kuulustelut yhdessä. Oli tärkeää, että Emilian tilalle tulevaan henkilöön voisi luottaa. Muuten kaikki menisi pieleen.

Tietokone hurahti, kun se herätettiin lepotilasta. Päivän tapahtumista piti kirjoittaa yhteenveto. Jos joku vielä luuli, että poliisityö oli sellaista kuin elokuvissa, hän luuli väärin. Leffoissa poliisit istuivat koko päivän autossa, kävivät sellaisten ihmisten luona, joilla saattoi olla jotain tekemistä kulloisenkin tapauksen kanssa, ja piristivät aina välillä tylsää arkeaan autolla suoritettavalla takaa-ajolla tai laukausten vaihdolla. Tosiasiassa suurin osa poliisin työajasta meni ikävään hallintotyöhön.

Huokaisten William avasi tietokoneohjelman ja alkoi kirjoittaa, mutta hän ei kyennyt keskittymään näppäimiin ja tietokoneella näkyviin kirjaimiin.

Hänen ajatuksensa palasivat Lollo Bergehdahliin kerta toisensa jälkeen.

Lopeta nyt, hän komensi itseään. Kaikki järjestyy.