LAUANTAI 28. JOULUKUUTA
LUKU 31
Emilia istahti neuvottelupöydän ääreen kahvikuppeineen, haukotteli ääneen ja tunsi hienoisen pahoinvoinninailahduksen. Hänen ei ollut tehnyt mieli syödä mitään, kun hän oli noussut ylös. Mikään jääkaapissa tai ruokakomerossa ei ollut houkutellut häntä seitsemältä aamulla, kun ulkona oli ollut sysipimeää ja jääkylmää. Mutta nyt häntä kadutti. Nälkä muistutti itsestään, eikä hän ehtisi käydä ostamassa mitään ennen palaveria, koska se alkaisi vain muutaman minuutin kuluttua.
Hän nousi, laskeutui kiireesti kerrosta alemmas poliisiaseman keittiöön, otti tiskipöydällä olevasta hedelmäkorista banaanin ja totesi, että se saisi riittää. Tällä hetkellä Emilia ei tuntenut itseään. Vaikka ulkona oli pimeää ja kylmää ja he jahtasivat murhaajaa, joka ei tuntunut jättän
