MAANANTAI 18. SYYSKUUTA
Ovikello soi, ja Cilla päästi Biancan sisään.
Nähdessään nyt tytön lähietäisyydeltä Cilla häkeltyi hänen kauneudestaan. Bianca näytti niin katu-uskottavalta punavioleteissa hiuksissaan.
– Tervetuloa.
– Kiitos, asutpa sinä hienossa talossa, Bianca sanoi ja ripusti vaatteensa eteiseen.
– Otatko kahvia?
– Ei kiitos, en juo kahvia. Mutta voisin ottaa lasin vettä, jos sopii.
Cillan olisi pitänyt ymmärtää, miten nuori Bianca oli. Ei hän tietenkään juonut kahvia. Hänen olisi pitänyt ostaa Coca-Colaa.
– Tule, mennään olohuoneeseen istumaan. Olen järjestellyt aineistot, niin voimme käydä ne läpi.
He istuivat vihreälle sohvalle, jota nykyään koristi epämääräinen suklaatahra. Se näkyi selkeästi syyskuun auringon paistaessa sisään suuresta ikkunasta. Cilla ojensi kappa
