Vielä sydän lyö

Keskiviikko 16. toukokuuta

KESKIVIIKKO 16. TOUKOKUUTA

99 päivää jäljellä

Ei käy, mies oli sanonut. En voi jättää vaimoani ja lasteni äitiä, vaikka kuinka haluaisin. Sinun on ymmärrettävä.

Mutta mitä helvettiä hänen oikein oli ymmärrettävä? Että Tim oli valehdellut hänelle kokonaisen vuoden? Ei, kyllä hän ymmärsi, että Tim oli sanonut vain sen, mitä hänen oli pakko sanoa. Sen kuuli hänen äänestään, että hänet oli täytynyt pakottaa sanomaan ne sanat. Luultavasti hänen vaimonsa. Se, mitä välillämme on ollut, on ollut mahtavaa, mutta se on loppu nyt. Se oli kuin nyrkin isku. Tai oikeastaan kaksi. Vatsaan ja oikeaan poskeen.

Se on ohi nyt.

Tim oli sanonut sen aiemminkin, mutta tuntui kuin sanojen merkitys olisi tavoittanut hänet nyt ensimmäistä kertaa. Hän oli hoiperrellut pitkin pientä yksiötään puhelin kädessään ja tuntenut olevansa kuin eläin häkissä. Sellainen, jolta oli viety kaikki toivo, arvo ja kunnia. Kuin pahanhajuinen tiskirätti, joka oli tehnyt tehtävänsä ja heitetty roskikseen. Mikään, mitä hän sanoi, ei auttanut. Ei, vaikka hän kuinka aneli. Tim oli ollut järkähtämätön.

Sinun on luvattava, ettet enää koskaan soita tänne, lasten takia edes.

Dr. Philin omahyväinen ääni jauhoi kuin mylly, ja hän vaihtoi tv-kanavaa ja päätyi sen ärsyttävän pariskunnan luo, joka kierteli ympäriinsä sisustamassa taloja ja joilla oli suurin piirtein kahdeksan lasta, joille he lepertelivät samalla, kun purkivat seiniä, muhinoivat ja somistivat huoneita.

Hän oli odottanut koko vuoden uskoen Timiä. Kokonainen vuosi hänen elämästään oli heitetty täysin hukkaan.

Aivan niin kuin edelliselläkin kerralla sen hiton Patrikin kanssa.

Hänellä olisi voinut jo olla perhe, jos hän ei olisi uskonut miehiä ja kaikkia heidän lupauksiaan. Sen sijaan hän istui nyt tässä, yksin pienessä yksiössä Granloholmissa. 35-vuotiaana ja sinkkuna. Hyljeksittynä niin töissä kuin yksityiselämässään. Ja Tim oli syypää kumpaankin.

Hänen ystävillään ja perheellään ei tietenkään ollut aavistustakaan suhteesta Timiin, vaan he olivat vain yksinkertaisesti luulleet, ettei hän ollut onnistunut tapaamaan ketään. Että hän oli täysin epäkiinnostava markkinoilla ja tuomittu vanhaksipiiaksi.

Varsinaisilla ystävillä. Heitä ei suoranaisesti ollut montaa jäljellä, ja hän ymmärsi heitä. Kun ei koskaan osallistunut, perui aina tulemisensa ja istui vain kotona odottamassa rakastaan, joka voisi hetkenä minä hyvänsä ilmestyä ja tarvita, kutsut alkoivat käydä vähiin. Täällä hän oli istunut yksinäisyydessään ja odottanut. Odottanut saavansa Timiltä kakun murusia sillä välin, kun tämä oli pitänyt hauskaa. Timin petoksen aiheuttama shokki oli ollut niin suuri, ettei hän ollut edes tajunnut pyytää ostoskeskuksen avajaisten projektipäällikön tehtävää. Sitä, joka hänen mielestään oli kuin hänelle tehty.

Se piru.

Ostoskeskus, niin. Oli ollut todella alentavaa, kun Katarina oli esitellyt sen showtytön, joka oli saanut tehtävän. Cillan. Mistä hän tiesi, millaista oli järjestää tapahtumia ostoskeskuksessa? Oliko hänellä siitä mitään kokemusta? Okei, ei sillä, että hän itsekään olisi järjestänyt suuria avajaisia, mutta hän oli kuitenkin laatinut näyteikkunoiden jouluasetelmat ja koristellut ostoskeskuksen pääsiäistä ja muita tapahtumia varten. Ei sillä, että se olisi liittynyt hänen työhönsä millään tavalla, vaan koska se oli hänen mielestään hauskaa ja hän halusi tehdä vaikutuksen Timiin. Hän oli kuitenkin yksi niistä harvoista, jotka tunsivat koko ostoskeskuksen kuin omat taskunsa. Mutta sitten se hemmetin Cilla oli ilmestynyt jostain.

– Olette tehneet hemmetin ison virheen, hän sanoi ääneen itselleen.

Hän pyyhkäisi viikon pizzalaatikot pöydältä ja nosti jalkansa ylös ennen kuin veti viltin ylleen. Hän ei jaksanut katsella ulkona paistavaa aurinkoa, vaan oli vetänyt sälekaihtimet kiinni. Viinitonkka oli tyhjä, joten hän potkaisi senkin lattialle. Hän oli ollut koko viikon sairaslomalla ja tuntui, ettei hän koskaan selviäisi töihin paluusta. Sehän oli tavallaan myös Timin työpaikka, ja aiemmin Timillä oli ollut tapana vierailla ostoskeskuksessa melkein joka päivä. Mutta tarkemmin ajateltuna Katarina Frolén oli hoitanut vierailut viime aikoina. Aivan kuin hän olisi ottanut Timin työtehtävät ostoskeskuksessa.

Viidettä kertaa viimeisimmän viiden minuutin aikana hän katsoi puhelinta. Ei vieläkään vastausta. Minun on annettava avioliitolleni mahdollisuus, tai jotain sen suuntaista Tim oli sanonut. Mutta entä hän sitten? Eikö hän sitten ollut toisen mahdollisuuden arvoinen? Eikö Tim tajunnut, miten paljon hän oli uhrannut? Hän repäisi palan vessapaperirullasta ja niisti uudelleen. Tyhjä pilleripurkki tipahti lattialle kolahtaen. Piff ja Puff heräsivät, ja hän täytti niiden ruokakulhon.

– Te olette ainoat koko maailmassa, jotka pitävät minusta, hän kuiskasi ja silitti varovasti kullanruskeaa turkkia.

Ei hän olisi edes voinut kertoa kenellekään, ja siksi kukaan ei voinut lohduttaa häntä. Kukaan ei voisi pitää hänestä kiinni ja olla samaa mieltä siitä, millainen sika Tim oli.

Vaikkei hän oikeastaan olisi halunnut, hän ei voinut olla menemättä Facebookiin. Varmin tapa lietsoa ahdistusta oli selata kuvavirtaa ystävien upeista elämistä, mutta hän ei silti voinut vastustaa kiusausta. Se oli riippuvuutta aiheuttavaa itsetuhoista käyttäytymistä. Oli juhlia, voimahaleja, ravintolakäyntejä ystävien kanssa, pieniä herttaisia lapsia ja kissanpentuja, ja hän olisi vain halunnut oksentaa sen kaiken takia. Sen sijaan hän meni OSR-sivulle. Ostoskeskuksen salaiseen ryhmään. Lähinnä paljon paskaa siitä, ettei kaupungissa tapahtunut mitään ja että tulot ehtyivät.

Hitto.

Lotta Lindén

Ylläpitäjä 16. toukokuuta kello 22.38

Siis tämä hiton remontti iskee lujaa liikkeeseeni. Tänään he olivat jopa muovittaneet sisäänkäyntimme! Miten helvetissä asiakkaiden on tarkoitus päästä sisään? Luuletteko, että saan tästä jonkun hyvityksen? Pitäisikö uskoa niin?

Ella Andersson

Ei mitään järkeä! Sinun täytyy soittaa Timille ja vaatia hyvitystä tulonmenetyksestä tai jotain vastaavaa!

Hasse Larsson

Timiä ei olekaan vähään aikaan näkynyt. Vaikuttaisi siltä, että Katarina on ottanut hänen hommansa hoitaakseen nykyään. Melkein samanlaista oli meilläkin. Suuria kaakelipahvilaatikoita, jotka blokkasivat koko sisäänkäynnin lounaaseen asti.

Lotta Lindén

Ja sitten se Cilla! Eikö se olisi hänen hommansa vahtia, että kaikki sujuu nyt?

Hasse Larsson

Jos olen oikein ymmärtänyt, hänen tehtävänsä on keskittyä lähinnä avajaisiin.

Birgit Johansson

Ottaen huomioon millaisia vuokria maksamme, voimme kai pahus sentään vaatia, että ne harvat asiakkaat, jotka meillä käyvät, pääsisivät edes sisään liikkeisiin?

Sofie Stål

Niin voisi kuvitella. Toivottavasti Norrsidanin edustajat tulevat seuraavaan talon kokoukseen selittämään.

Birgit Johansson

Äh, miten tästä kesästä pitäisi selvitä?

Blaa, blaa, blaa, hirveää valitusta. Hän niisti rullan viimeiseen arkkiin ja meni kylpyhuoneeseen hakemaan lisää. Nähdessään itsensä peilistä hän pelästyi. Entä jos Tim tulisi tänne, ja näkisi hänet tässä kunnossa. Hän päätti käydä suihkussa ja pestä hiuksensa.

Hän ei ollut vielä luovuttanut.